Tuosta saa kyllä hyvän pesäpallomailan tai poliisin pampun, tavanomaisiin tehtäviinsä se ei sovellu! Rauno, miksi muuten haluat näyttää tätä kuvaa sivullasi?
Moro Rauno ;) Vasarahammeriin jättämäsi kirjoituksen perusteella
Antti Kivivalli nimimerkillä Antti kommentoi ilmeisesti mielestään näppärästi - väärin
Antti sekoittaa käsitteitä. Syytteiden todistamisvelvollisuus on syyttäjällä, ei syytetyllä. Syytetyllä ei myöskään ole velvollisuutta ( ei ole inkvisition kiduttajia käytössä ) todistaa itseään vastaan tai todistaa joidenkin mieleksi itsestään.
Suomessa on vieläpä poikkeuksellinen tuomarin valta harkita, vaikkei olisi todisteita.
USA:ssa ei vastaavalla näytöllä tulisi tuomiota minulle. Kyse on aihetodisteista, joten toki ne kiistän, sillä piikkiini on laitettu mm. oras tynkkysen ymv:ien pilakuvia, kuin myös muhammedin pilakuvia joita en ole tehnyt. - Tekemistäni pilakuvista ei tullut erikseen syytettä.
Mielestäni toimin loogisesti. Allekirjoituksin varustamani Muhammed pilakuvat on edelleen netissä kuten myös Muhammedia kritisoiva video.
En ota ansiota muiden tekijänoikeuksiin kuuluvasta materiaalista.
Se, että joillekin virkamiehille on ns. vittuiltu oikeusmurhien takia ei liene mikään ihme. Itsekin olen ollut ko. virkamiesten oikeusmurhien kohteena. Sekään ei ole mikään salaisuus. Se ei kuitenkaan tarkoita että minä olisin automaattisesti syyllinen johonkin syytteessä tai tuomiossa mainittuun.
Toisaalta muistakaamme tunnettua vastaavasta syytteessä ollutta n. 2000 vuoden takaa: "Se joka on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven".
Koskee myös tähän blogiin Rauno Räsänen kirjoittajaa. - Olen kyllä tietoinen Rauno Räsäsen kirjoituksista nimeeni kohdistuen jo vuosien takaa. Liitän ne sarjaan sirpin ja vasaran varjo.
Seppo Lehto Muhammed pilakuvataiteilija Tampere Suomi - Finnland
Tuo edellinen oli kirjoitettu monta vuotta sitten - toivossa, rankassa yksinäisyydessä, lähes hulluksi tulossa - totaalisessa Kafka-maisessa olossa. Kukaan ei nähny eikä viitsinyt kuulla. Mutta nyt on vuonna 2009 (tuo sinun päre ei kerro vuosilukua, joten se on varmasti ollut 2006 tai 2007?) mutta nyt meni aika ohi. Avunhuuto vailla mitään mahdollisuutta. Uskon, että kuolin jo. Toivottavasti sinä olet saanut paljon nautintoa.
Mies, joka oli tukenut ja väittänyt että yhdessä teemme ns. sen; yhdessä teemme sen; yhdessä näytämme maailmamme, näytämme, muutamme, kokeilemme jne ja yhdessä se luvattiin, käsiä pidellen. Paljon peliin, suuri odotus ja minä idiootti menin lankaan koska olin niin yksin sillä mieheni ei puhunut eikä pussannut: ei mitään vuosiin ja vuosiin. Mies saa yleensä säälipisteet jos vaimo niin käyttäytyy, nainen ei milloinkaan. Jos nainen on yksin se on naisen oma vika ja jos mies on yksin se on huonon vaimon vika. Näin kääntyy kulttuurin naiset nimenomaan toisilleen.
Ja sitten on narsistiset miehet, joiden elämä on sitä, että pääsevät sanomaan, näyttämään ja leikkimään yli-ihmisiä. Leikkivät, että ovat älykkäitä, leikkivät, että ovat jotenkin enemmän kuin muut - ovat vain säälittäviä pohtijoita yleensä ja tässä oli molemminpuolinen kiitoksen tunne siitä, että oli sentään joku jolle puhua. Mutta politiikka on sellainen, että heti kun on jotain saanut tietää tulee suuri ryöpytys ja herja, valtavat naurut ja valtavat ylimieliset ihmiset jostain taustalta näyttämään, miten isoja ovat omasta mielestä (täydelliset narsisti- fasisti ja psykopaatti-ihmiset vaikka sitä korttia ei kuulemma kannata käyttää). Ovat silti omasta mielestä niin mahtavia ,että saavat rikkoa toisten elämää, rikkoa ja muuttaa, erottaa ja väittää, herjata ja siirtää herjat eteenpäin: Suomi on maa, jossa on aina vain yksi totuus kerrallaan. Ja sen mukaan on mentävä.
./.. Ja sitä hyödyntävät nämä pelokkaat ja nousukkaat, itseriittoiset ja sikamaiset miehet. Pyytävät apua minunlaiselta, joka astuu ulos mukavuusalueestaan ja lopulta ei ole enää ketään siinä. Koska tässä kohtaan ne, jotka halusivat yllyttää ja yllyttivät ja jotka vannoivat että yhdessä teemme - ei välittänyt siitä, että hyvin nopeasti oli oma elämä sittenkin lähempänä: nyt oma poika oli tappamassa itseään ja isä riensi heti avuksi. Kuoli jokin muu.
Tottakai pitää lapsiaan suojella ja kun oma lapsi heittäytyy ulos ikkunasta on jotain aika väärin. On jos jotain väärin silloin koska terve lapsi ei tarvitse heittäytyä ikkunasta.
Terve lapsi ei sellaista tee ja sellaisen perheen sisällä vallitsee monenlaista sairautta; ja minä olin uskonut tätä ns. sairasta perhettä ja otin tukea miehestä joka siis lemppasi henkisesti heti kun oma maailma kävi sitäkin vaikeammaksi. Mutta en tuomitse; oli ollut niin, että olisin ollut lojaali jos ei tätä olisi tullut. Olin niin loppu itse, täysin loppu ja täysin kuitti - ja ainoa ihminen, johon siinä uskalsin nojata petti. Petti luonnollisella syyllä mutta petti.
Pettivät kaikki. Ja minä kiinnityin sinuun - häneen - ja väitin, että olin ihastunut. En usko, että milloinkaan olin mutta olin hyvin vakavasti jo kiinnityksen tarpeessa: ellen olisi kiinnittynyt ihan fiktiivisesti en olisi jaksanut elää. Olin niin loppu kokonaisen elämän taistelun seurauksesta: ja taistelin aina siitä, että minun piti; en milloinkaan siksi, että olisin itse halunnut. En saanut elää: vanhat kiusaajat elävät keskuudessamme ja nousevat aina uudelleen ja uudelleen väittäen asioita, joissa ei ole mitään mieltä mutta vättivät ja väittivät aina uudestaan koska muuten olisivat itse menettäneet kasvonsa.
Sen he tekivät silti: ei voi estää toisia ihmisiä elämästä ja sen he tekivät. Käyttivät härskisti kaikki korttinsa, repivät auki kaikki tekemiseni, kaikki ihmiset ja laittoivat ihmiset outoon valoon ja keskenään riitelemään. Kuten suoraan kirjasta Lucifer Efect: ovat juuri sitä lukeneet ja sadismi otti sieltä mallia.
Mutta minäkin olin lukenut. Minäkin tiesin miten salakavalaa tapaa kääntää tarinat uudelleen ja uudelleen; mutta nyt on aika syönyt heidät silti. Kukaan ei heitä usko, vaikka ei ehkä minuakaan. Repivät siis itsensä sittenkin enemmän.
Miksi? Narsismi? Kiitos, että sain roikkua - olit minulle Hän -
Goodbye dear, mene Merin kanssa naimisiin tai jotain. Olisin niin toivonut aitoa rakkautta mutta huomasin itse, etten enää edes usko siihen: uskon vain miesten ikuiseen peliin, voittamisen pakkoon ja jatkuvaan metsästykseen johon kuuluu naiset kuin objektit.
Siitähän on kyse: tästä kauheasta syystä länsi ajaa itsensä Aasian rengiksi; Aasian miehet voitttavat kun lännen miehet tekevät itsestään naurettavia. Mammanpoikia, sikapoikia ja pelureita: ei miehiä. Miehet eivät asu enää lännessä. Tai ainakaan ei kovin kauan: täällä on koviksia ja Haiderin tyyppisiä väkisin kouluttajia (NLP) mutta ei esikuvia ihmisistä.
Ne, jotka nyt ovat antavinaan esikuvat ottavat itse esikuvansa Haiderin tyyppisistä machomieheistä ja se on juuri ongelma. Kehä.
14 Comments:
Näemme tässä vallanelimen perustehtävän.
Tuo elin ei kyllä voita naisen "kohtua", jonka nimitin joskus naisen ainoaksi ajattelevaksi elimeksi.
Tuosta saa kyllä hyvän pesäpallomailan tai poliisin pampun, tavanomaisiin tehtäviinsä se ei sovellu!
Rauno, miksi muuten haluat näyttää tätä kuvaa sivullasi?
Kaikkea se Leonoora kyselee.
no kun ne kisovat sillä koolla ja toi luultavasti on sitten raunon
Moro Rauno ;) Vasarahammeriin jättämäsi kirjoituksen perusteella
Antti Kivivalli nimimerkillä Antti kommentoi ilmeisesti mielestään näppärästi - väärin
Antti sekoittaa käsitteitä. Syytteiden todistamisvelvollisuus on syyttäjällä, ei syytetyllä. Syytetyllä ei myöskään ole velvollisuutta ( ei ole inkvisition kiduttajia käytössä ) todistaa itseään vastaan tai todistaa joidenkin mieleksi itsestään.
Suomessa on vieläpä poikkeuksellinen tuomarin valta harkita, vaikkei olisi todisteita.
USA:ssa ei vastaavalla näytöllä tulisi tuomiota minulle. Kyse on aihetodisteista, joten toki ne kiistän, sillä piikkiini on laitettu mm. oras tynkkysen ymv:ien pilakuvia, kuin myös muhammedin pilakuvia joita en ole tehnyt. - Tekemistäni pilakuvista ei tullut erikseen syytettä.
Mielestäni toimin loogisesti. Allekirjoituksin varustamani Muhammed pilakuvat on edelleen netissä kuten myös Muhammedia kritisoiva video.
En ota ansiota muiden tekijänoikeuksiin kuuluvasta materiaalista.
Se, että joillekin virkamiehille on ns. vittuiltu oikeusmurhien takia ei liene mikään ihme. Itsekin olen ollut ko. virkamiesten oikeusmurhien kohteena. Sekään ei ole mikään salaisuus. Se ei kuitenkaan tarkoita että minä olisin automaattisesti syyllinen johonkin syytteessä tai tuomiossa mainittuun.
Toisaalta muistakaamme tunnettua vastaavasta syytteessä ollutta n. 2000 vuoden takaa: "Se joka on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven".
Koskee myös tähän blogiin Rauno Räsänen kirjoittajaa. - Olen kyllä tietoinen Rauno Räsäsen kirjoituksista nimeeni kohdistuen jo vuosien takaa. Liitän ne sarjaan sirpin ja vasaran varjo.
Seppo Lehto
Muhammed pilakuvataiteilija
Tampere
Suomi - Finnland
Great!!!
Congratulations!!!
Mina rakastan sinua, ala jata?
tuo oli minä
Tuo edellinen oli kirjoitettu monta vuotta sitten - toivossa, rankassa yksinäisyydessä, lähes hulluksi tulossa - totaalisessa Kafka-maisessa olossa. Kukaan ei nähny eikä viitsinyt kuulla. Mutta nyt on vuonna 2009 (tuo sinun päre ei kerro vuosilukua, joten se on varmasti ollut 2006 tai 2007?) mutta nyt meni aika ohi. Avunhuuto vailla mitään mahdollisuutta. Uskon, että kuolin jo. Toivottavasti sinä olet saanut paljon nautintoa.
Goodbye bat.
Mies, joka oli tukenut ja väittänyt että yhdessä teemme ns. sen; yhdessä teemme sen; yhdessä näytämme maailmamme, näytämme, muutamme, kokeilemme jne ja yhdessä se luvattiin, käsiä pidellen. Paljon peliin, suuri odotus ja minä idiootti menin lankaan koska olin niin yksin sillä mieheni ei puhunut eikä pussannut: ei mitään vuosiin ja vuosiin. Mies saa yleensä säälipisteet jos vaimo niin käyttäytyy, nainen ei milloinkaan. Jos nainen on yksin se on naisen oma vika ja jos mies on yksin se on huonon vaimon vika.
Näin kääntyy kulttuurin naiset nimenomaan toisilleen.
Ja sitten on narsistiset miehet, joiden elämä on sitä, että pääsevät sanomaan, näyttämään ja leikkimään yli-ihmisiä. Leikkivät, että ovat älykkäitä, leikkivät, että ovat jotenkin enemmän kuin muut - ovat vain säälittäviä pohtijoita yleensä ja tässä oli molemminpuolinen kiitoksen tunne siitä, että oli sentään joku jolle puhua. Mutta politiikka on sellainen, että heti kun on jotain saanut tietää tulee suuri ryöpytys ja herja, valtavat naurut ja valtavat ylimieliset ihmiset jostain taustalta näyttämään, miten isoja ovat omasta mielestä (täydelliset narsisti- fasisti ja psykopaatti-ihmiset vaikka sitä korttia ei kuulemma kannata käyttää). Ovat silti omasta mielestä niin mahtavia ,että saavat rikkoa toisten elämää, rikkoa ja muuttaa, erottaa ja väittää, herjata ja siirtää herjat eteenpäin: Suomi on maa, jossa on aina vain yksi totuus kerrallaan.
Ja sen mukaan on mentävä.
./..
Ja sitä hyödyntävät nämä pelokkaat ja nousukkaat, itseriittoiset ja sikamaiset miehet. Pyytävät apua minunlaiselta, joka astuu ulos mukavuusalueestaan ja lopulta ei ole enää ketään siinä. Koska tässä kohtaan ne, jotka halusivat yllyttää ja yllyttivät ja jotka vannoivat että yhdessä teemme - ei välittänyt siitä, että hyvin nopeasti oli oma elämä sittenkin lähempänä: nyt oma poika oli tappamassa itseään ja isä riensi heti avuksi. Kuoli jokin muu.
Tottakai pitää lapsiaan suojella ja kun oma lapsi heittäytyy ulos ikkunasta on jotain aika väärin. On jos jotain väärin silloin koska terve lapsi ei tarvitse heittäytyä ikkunasta.
Terve lapsi ei sellaista tee ja sellaisen perheen sisällä vallitsee monenlaista sairautta; ja minä olin uskonut tätä ns. sairasta perhettä ja otin tukea miehestä joka siis lemppasi henkisesti heti kun oma maailma kävi sitäkin vaikeammaksi. Mutta en tuomitse; oli ollut niin, että olisin ollut lojaali jos ei tätä olisi tullut. Olin niin loppu itse, täysin loppu ja täysin kuitti - ja ainoa ihminen, johon siinä uskalsin nojata petti. Petti luonnollisella syyllä mutta petti.
Pettivät kaikki. Ja minä kiinnityin sinuun - häneen - ja väitin, että olin ihastunut. En usko, että milloinkaan olin mutta olin hyvin vakavasti jo kiinnityksen tarpeessa: ellen olisi kiinnittynyt ihan fiktiivisesti en olisi jaksanut elää. Olin niin loppu kokonaisen elämän taistelun seurauksesta: ja taistelin aina siitä, että minun piti; en milloinkaan siksi, että olisin itse halunnut. En saanut elää: vanhat kiusaajat elävät keskuudessamme ja nousevat aina uudelleen ja uudelleen väittäen asioita, joissa ei ole mitään mieltä mutta vättivät ja väittivät aina uudestaan koska muuten olisivat itse menettäneet kasvonsa.
Sen he tekivät silti: ei voi estää toisia ihmisiä elämästä ja sen he tekivät. Käyttivät härskisti kaikki korttinsa, repivät auki kaikki tekemiseni, kaikki ihmiset ja laittoivat ihmiset outoon valoon ja keskenään riitelemään. Kuten suoraan kirjasta Lucifer Efect: ovat juuri sitä lukeneet ja sadismi otti sieltä mallia.
Mutta minäkin olin lukenut. Minäkin tiesin miten salakavalaa tapaa kääntää tarinat uudelleen ja uudelleen; mutta nyt on aika syönyt heidät silti.
Kukaan ei heitä usko, vaikka ei ehkä minuakaan.
Repivät siis itsensä sittenkin enemmän.
Miksi? Narsismi? Kiitos, että sain roikkua - olit minulle Hän -
Goodbye dear, mene Merin kanssa naimisiin tai jotain. Olisin niin toivonut aitoa rakkautta mutta huomasin itse, etten enää edes usko siihen: uskon vain miesten ikuiseen peliin, voittamisen pakkoon ja jatkuvaan metsästykseen johon kuuluu naiset kuin objektit.
Siitähän on kyse: tästä kauheasta syystä länsi ajaa itsensä Aasian rengiksi; Aasian miehet voitttavat kun lännen miehet tekevät itsestään naurettavia.
Mammanpoikia, sikapoikia ja pelureita: ei miehiä.
Miehet eivät asu enää lännessä. Tai ainakaan ei kovin kauan: täällä on koviksia ja Haiderin tyyppisiä väkisin kouluttajia (NLP) mutta ei esikuvia ihmisistä.
Ne, jotka nyt ovat antavinaan esikuvat ottavat itse esikuvansa Haiderin tyyppisistä machomieheistä ja se on juuri ongelma. Kehä.
Lue mummolle tänään mitä laitoin (10.7.09)
ainoa ajatteleva elin. kiitos hiukan epämääräisesti kyllä
Post a Comment
<< Home